Kotitalousvähennys 2014: pieni korostus viime vuoteen verrattuna
Vuoden 2009 alussa säädetty kotitalousvähennys on enimmillään 2400 euroa vuonna 2014 (2000e vuonna 2013), ja vähennys on henkilökohtainen. Maksimivähennyksen saa, jos kalenterivuonna yritykseltä ostamien palveluiden työn osuus on yhteensä 5 555 euroa. Kahden aikuisen perusperhe voi siten teettää remppaa, tilata tietotekniikkatöitä ja ostaa muita kotipalveluita yli 11 000 euron edestä vuoden 2014 aikana. Silloin verohyötyä kertyy 4800 euroa, eikä hyöty riipu tilaajien tuloista. Kankeahkolla virastokielellä kotitalousvähennyksen laskemisen perustiedot verottajan sivuilta. Apuamiehen osalta katso esimerkki Tekijänä yritys.  Helpommin lähestyttävää tietoa kotitalousvähennyksestä löytyy vaikkapa Veronmaksajien sivuilta www.veronmaksajat.fi
Vähennystä saa siis työstä, ei tarvikkeista, koneista tai vastaavasta. Työn osuudesta saa vähentää 45 prosenttia. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa henkeä kohden. Tärkeä asia on selvittää, että työn tekevä yrittäjä/yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Velvollisuus asian tarkastamiseen on tilaajalla eli kotitaloudella. Apuamies Oy kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Yrityksen kuulumisen ennakkoperintärekisteriin voi selvittää verkosta osoitteesta www.ytj.fi tai puhelimella numerosta 020 697 030. Tällä Verohallituksen lomakkeella haetaan kotitalousvähennystä Apuamies Oy:lle tai muulle yritykselle maksetusta työkorvauksesta.

Paluu Apuamien pääsivulle
|